Blog

ONKO OLEMASSA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIÄ LENTOKONEITA?

Nykyään puhutaan  paljon lentämisestä ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Lentämistä ei ajatella enää samalla tavalla kuin edes kymmenen vuotta sitten. Tuntuu, että melkein yhtäkkiä lentämisestä on tullut paha asia ja ihminen, joka lentää ei ajattele maapallon parasta. Siksi ihmiset haluavat nykyisin löytää vaihtoehtoisia tapoja matkustaa ja nähdä maailmaa potematta huonoa omatuntoa lentämisestä ja sen aiheuttamasta kuormituksesta maapallolle. Monet ihmiset ja jopa julkisuuden henkilöt puhuvat nykyään lentämishäpeästä. On laskettu, että ihmiset kuluttavat enemmän maapallon luonnonvaroja kuin mitä se pystyy tuottamaan. Tämä kehitys ei siis voi jatkua ja julkisuuteen on noussut monia eri aktivistiliikkeitä, jotka puhuvat kestävän kehityksen puolesta ja ihmisten päästöjen vähenemisestä. Toiset ihmiset lentävät työkseen ja toiset huvikseen. Erityisesti erilaista huvi- ja lomalentämistä halutaan nykyään leimata turhaksi päästöjen tuottajaksi. On toki olemassa ympäristöystävällisempiä lentoyhtiöitä, jotka panostavat ekologisuuteen muun muassa uusilla vähemmän kuluttavilla lentokoneilla, käyttämällä ekologisia materiaaleja ja vähentämällä turhaa tavaraa koneistaan. Mutta voisiko olla mahdollista lentää lentokoneilla, jotka eivät aiheuttaisi niin paljon päästöjä ja vaarantaisi maapallon tulevaisuutta? Teoriassa se on hyvin mahdollista. Puhutaan biobensiinistä ja erilaisista luonnon materiaaleista, mitä voidaan käyttää jopa isojen teollisten koneiden rakentamiseen. Miksei siis myös lentäminen olisi mahdollista näillä samoilla materiaaleilla.

Sähkölentokoneet

Tulevaisuuden lentokoneet voivat hyvinkin olla sähkökäyttöisiä. Sähköautoja on ollut liikkeellä nyt jo jonkin aikaa ja niiden suosio kasvaa vuosi vuodelta. Sanotaan, että sähköautot voivat jopa korvata perinteiset diesel- ja bensiiniautot muutaman vuosikymmenen kuluttua. On täysin mahdollista, että lentokoneet kokevat saman mullistuksen ja niiden sähkökäyttöisyys yleistyy.

ONKO OLEMASSA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIÄ LENTOKONEITA?
ONKO OLEMASSA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIÄ LENTOKONEITA?

Tätä asiaa on totta kai jo tutkittu ja viety kehityksessä eteenpäin. Muutamat tehtaat ympäri maailmaa ovat jopa pystyneet lentämään koelentoja pienillä sähkölentokoneilla. Kaikki tämä tekniikka on kehittynyt vasta 2010-luvulla ja myös ensimmäiset koelennot on tehty silloin. Tunnetuin sähkölentokoneiden valmistaja ja sen tekniikan edelläkävijä on Slovenialainen The Alpha Electro yhtiö, jonka Pipistrel mallisia koneita on ostettu myös Suomeen. Nämä toimivat sähkölentokoneet ovat vielä hyvin pienikokoisia ja niiden matkustajamäärä ei ylitä 10 henkeä. Pipistrel Alpha Electro on kahden hengen lentokone ja se sopii erinomaisesti lentokoulujen käyttöön. Sitä on valmistettu jo vuodesta 2012 ja sitä on myyty moniin maihin ympäri maailmaa. Siihen voi tutustua myös Helsingin sähkölentokoneyhdistyksessä. The Israeli startup Eviation yhtiö toi kesäkuussa 2019 näytille aivan uudenlaisen ja kehittyneen sähkölentokoneen Pariisin Ilmailu Show’ssa. Se pystyy kuljettamaan kerralla kaksi lentäjää ja korkeintaan 9 matkustajaa. Se pystyy lentämään hieman yli tuhat kilometriä ja sen huippunopeus on 445km/h. Sen valmistaminen on huomattavasti tavallista konetta halvempaa ja se on paljon hiljaisempi. Saksalainen Lilium toi myös vuonna 2019 näytille uuden viisipaikkaisen sähkölentokoneen. Se on hyvin modernin näköinen ja se on suunniteltu erityisesti lentämään ihmisiä läheisiin kohteisiin nopeammin ja ympäristöystävällisemmin. Se pystyy lentämään 300 kilometrin matkan ja sen huippunopeus on 300 km/h. Yhtiön haaveena on saada markkinoille lentokonetakseja, jotka voisivat kuljettaa ihmisiä kuten tavalliset autotaksitkin.

Hamppulentokone

Hempearth Group haluaa tuoda markkinoille maailman ensimmäisen täysin hampusta valmistetun ja hampulla kulkevan lentokoneen. Se on täysin hamppumateriaaleista valmistettu ja sen matkustajakapasiteetti on 5 henkeä mukaan lukien yksi lentäjä. Hampusta valmistettu lentokone on materiaalinsa ansiosta paljon normaalia konetta kevyempi ja käyttää siksi vähemmän polttoainetta. Hamppukoneen ympäristöystävällisyys alkaa jo sen materiaalin alkulähteistä sillä hamppu kasvina on erittäin hyvä hyötykasvi myös maan laadulle jossa sitä viljellään. Sen käyttämä hamppu biopolttoaine on niin ikään 100% ympäristöystävällistä. Sen tarkkaa ensilentopäivämäärää ei ole vielä annettu julkisuuteen.