Blog

PIETARI PÖRISEE!

Mikä merkki tulee mieleen, kun puhutaan moottoripyöristä? Harley Davidson! Näistä joskus Yhdysvalloissa kehitetyistä moottoripyöristä on tullut kokonaiseksi kulttuuriksi muovaantunut brändi. Vaikka alun perin pyörät olivat peruskäyttäjille tarkoitettuja, siis perustuloa saaville ihmisille, niiden hinnat Euroopassa ovat nyt aika korkealla – niin on Venäjälläkin. Maine ratkaisee.

Mikä Ihmeen Harley Days?!

Oi. Mistä aloittaisi? Kaikille on varmaan tuttu motoristifestivaalien sisältö: moottoripyöriä, musiikkia, kilpailuja, palkintoja, juomaa ja ruokaa. Siinäkö se? Ei ainakaan St. Petersburg Harley Days:n kohdalla. Juhla kestää neljä päivää torstaista sunnuntaihin ja Pietarissa se järjestettiin ensimmäisen kerran laajana tapahtumana vuonna 2014 elokuussa, jolloin siihen osallistui 69 000 vierailijaa ja 1960 moottoripyörää. Yhtenä merkittävimmistä kilpailuista on ollut Lady Harley, jonka voittaja sai palkinnoksi upouuden Sportsterin. Jatkossa Lady Harley -kilpailun voittajapalkinnot ovat olleet hieman pienempiä, mutta Sportster oli aina festareilla läsnä: ironisesti kallioimitaation päälle laitettuna viitaten kuuluisaan muistomerkkiin. Vuoden 2018 ohjelmasta Lady Harley puuttuu kokonaan, mutta on kypärä- ja tatuointikilpailu, Poker Run, Stunt Ride -show: tylsäksi ohjelmaa ei ainakaan voi sanoa.

Ohjelmassa on joskus ollut myös Harley-pyörien koeajoja, ja tänä päivänä Pietariin tulevat matkustajat pystyvät jopa vuokraamaan pyörän itselleen aika ystävälliseen hintaan koko juhlan ajaksi. Miksi kannattaa? Sen takia, että ainakin kaksi festaritapahtumaa vaativat osallistujilta moottoripyörän: hieno 36 kilometriä pitkä ajolenkki Pietarin kauneimpia paikkoja kiertäen ja yöllä järjestettävä valaistujen pyörien lenkki. Tosin viimeksi mainittuun osallistuminen vaatii pyörältä myös extravalaistusta, ja mieluiten jotain kirkasta ja värikästä. Lauantaipäivän ohjelmaan kuuluvaan ajoon osallistuu myös erilaisia vapaaehtoisryhmiä, joista ainakin yksi ajaa karnevaalipuvut päällä. Jos ei pysty osallistumaan moottoripyörällä, on siinä lenkissä katsomistakin.

Järjestelyjä

St. Petersburg Harley Days järjestetään Pietarin ydinkeskustassa. Kyllä, se on poikkeuksellinen motoristitapahtuma, johon ei kuulu telttailua, järveä ja nuotioita. Mutta kuuluu kaikkea muuta, kaupunkiympäristön tuomaa kivaa tekemistä! Se on kätevää sekä töissä käyville paikallisille että kaupungin vieraille: juhlimisen rinnalla pääsee aina tekemään jotain muuta, käymään museoissa, kiertämään kaupungin vanhoja katuja ja rantateitä, katsomaan öisiä siltojen avauksia… siis mitä tahansa ja vain mielikuvitus on rajana.

Lapsillekin on olemassa tapahtumassa omat paikkansa, joten lomailevien motoristien ei tarvitse miettiä, miten saa järjestettyä muksujen hoidon aikuisten kiertäessä koko festivaalialuetta. Ja alueellahan on kaikennäköistä joka silmään: custom-pyörien näyttely, ajovarustenäyttelyt ja -markkinat, tatuointi- ja lävistyspalvelut, moottoripyörämaailman uutuusesitykset, nuorien tyttöjen tekemät pyörien vaahtopesut ja lisäksi erittäin positiivinen porukka ympärillä – joka nurkassa! Jos vielä epäilet – älä epäile vaan mene. Osallistuminen on muuten täysin ilmaista.

Tyttökokemus

Osallistuin festareihin vuonna 2015 melko aktiivisesti ja se on ollut erinomaista! Omalla Yamahalla, joka on ollut hieno helmiäisvalkoinen YZF-R6, ja minulla oli karnevaalimekko päällä. Starttasimme Hovitorilta, kiersimme kaupunkia äärimmäisen pitkänä motoristijonona, päädyimme lopuksi festaripaikalle ja siellä – elävää musiikkia, näyttelyitä, kaikkea mahdollista. Kaikki meininki kun tapahtuu kaupungin keskustassa, sieltä on vaikea päästä pois: ei siis ruuhkien vaan mielen takia. Koko ajan löytyy tekemistä, hymy paistaa naamassa ja koko ajan naurattaa. Illalla toki kapakkaan.

Esteettisestä näkökulmasta kolme pääseikkaa ovat: kaupunkikierros moottoripyörillä, custom-pyöränäyttely ja tytöt. Siis tyttönä sanon, että näkymät ovat festareilla todella hienot. Huono kelikään ei ole ikinä ollut häiritsevä tekijä, ja muutenkin hyvin vähäisiin vaatteisiin pukeutuneet promotytöt ovat läpimärkänä aina vielä houkuteltavampaa katsomista kuin aurinkoisella kelillä. Moottoripyöriä siellä näkee merkistä merkkiin, koska custom-näyttely ei rajoitu jenkkimerkkeihin ja paikalliset ateljeet luovat aivan järjettömiä taideteoksia koneista, rungoista, metallista ja nahasta.

Jotain mukaan?

Hyvä mieli riittää! Ei kannata rakentaa päivänviettosuunnitelmia, reittejä, miettiä vaatteita, puhelinlatauksia ja kaikkea muuta tylsää. Vesipullohan kulkee lukijalla aina muutenkin varmasti mukana ja hyvät jalkineet ovat aikuisen ihmisen perustavaraa, joten listaan pantavaksi jää vain mainittu: hyvä mieli, hymy suussa ja kaikki suunnitelmat veks! Asenne ratkaisee, siitä se hauska ajanvietto syntyy.