Blog

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISESTI LIIKENTEESSÄ

Joskus alakoulussa luokkamme sai tehtäväksi piirtää mahdollisimman ympäristöystävällisen kulkuneuvon. Melkein jokainen meistä oli piirtänyt polkupyörän, ja vain yksi tyttö oli katsonut asian juureen ja piirsi soutuveneen. Muistan vielä harmini silloin, että en itse älynnyt asiaa: perusveneeseenhän ei tarvitse edes vaihtaa pyöriä tai rasvata ketjua, ja sen valmistusprosessikin on paljon ympäristöystävällisempi kuin polkupyörän. Käytin kuitenkin kyseistä kulkuneuvoa jatkuvasti – en kulkuneuvona, vaan hauskanpitovälineenä.

Melonta- ja Soutualueita

Tuhansien järvien maana Suomi on tietenkin aivan erinomainen paikka harrastaa kaikkea tyyneen veteen liittyvää. Myös itänaapurin Karjalan alueet ovat upea paikka soutaa, meloa ja uida. Monet sanovat, että melonta tai soutu on tylsää, fyysisesti raskasta, tuottaa liikaa tekemistä järjestelyjen kanssa ja niin edelleen. Rikotaanko ennakkoluuloja?

Lapsuudessa kotimme läheisyydessä on ollut venevuokraamo. Sinne oli muutama kilometri kävelymatkaa ja käytimmekin vuokraamon palveluita kymmenisen kertaa. Vuokraamon alueelta pääsi Suomenlahdelle, pystyi hyppäämään veteen uimaan suoraan veneeltä, kiertämään läheisiä saaria ja kalastamaan. Kuulostaako yhtään kivalta? Ja auringonpaisteessa vielä tämä kaikki. Ja oli kyllä hauskaa. Opettelimme soutamaan ja sen jälkeen käytimme jokaista soutumahdollisuutta, varsinkin Suomessa, missä on useita paikkoja ottaa vene ilmaiseksi ja palauttaa souturetken jälkeen takaisin laiturille. Vai oliko kyse siitä, että veneiden omistajat eivät vaan käyttäneet lukkoja sitomisköysien kanssa?

11-vuotiaana kävin myös melontaleirin isosiskoni kanssa. Siitä tuli ymmärrys, että melonta on täysin eri asia soudun kanssa! Kajakki on pitempi ja kapeampi – ja sen kautta nopeampi. Kajakkiin ei mahdu paljon mitään, kun taas soutuveneeseen voi ottaa mukaan niin paljon kuin huvittaa tai kuin retki vaatii. Soutuvene on loppujen lopuksi enemmän siirtymiskeino, kun kajakki on hauskanpito- ja urheiluväline. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Aikuisviihde Vedellä

Tässä ei siis puhuta 0600-alkuisten puhelinnumeroiden aikuisviihteestä vaan aikuisen tytön vapaanviettotavoista vedellä. 20-vuotiaasta alkaen minua alkoi taas kiinnostaa melonta ja soutu, ja 22-vuotiaana siihen oli myös rahaa ja joskus jopa aikaa. Helsingin Vuosaaren lähiöitä kierrettiin vain kerran, minkä jälkeen kaikki souturetket tapahtuivat Karjalassa. Kun osaa homman perusasiat – ja niihin riittää se, että muistaa mihin suuntaan pitää melan kääntyä – se on pelkkää nautintoa. Kyllä, myös silloin, kun on kiire, sataa vettä ja tuulee. Kunhan etukäteen tajuaa laittaa pelastuspakettiin liivin kaveriksi rommipullon.

Karjalassa pystyy tekemään veneellä mahtavia retkiä. Suomenniemen alueiden kalliomaalaukset ja muutenkin yli 20 metriä korkeat, pystysuorat kalliot on nähtävä ainakin kerran elämässä – ja mieluiten vedeltä, koska niihin ei muuten pääse. Mittakaava ja muutenkin maisema on vedeltä aina erilainen, mikä koskee joki- ja kanavakaupunkejakin. Itärajan toiselta puolelta löytyy vielä enemmän: Ruskealan marmorilouhos, joka on ihan must nähdä; Vuoksen virrat Losevossa melontakeskuksineen – voi vuokrata kajakin, treenata ja osallistua jopa melontaretkiin; Käkisalmen venevuokraamon tarjoamat veneet – voi vuokrata useamman kahdella melaparilla varustetun perussoutuveneen ja lähteä isolla porukalla kalastamaan, kiertäen samalla Vuoksen järven (Käkisalmen kohdalla se on nimenomaan järviverkosto, ei joki) piilopaikkoja 15-40 kilometriä päivässä. Teltalle löytyy aina paikka ja niin hakkuupuutakin nuotiossa poltettavaksi. Vesi on näillä alueilla puhdasta, harvemmin liian lämmintä ja ihmisiä tapaa mitä pohjoisemmin, sitä harvemmin.

Fyysisestä Valmiudesta

Siis vielä kerran: se ei ole rasittavaa, ei vaikeaa eikä yhtään tylsää. Perusihmisen lihakset riittävät siihen, että jaksaa soutaa täyteen lastatun veneen yksin. Yhtenä hienona esimerkkinä tietenkin meikäläinen: saavuimme isolla kaveriporukalla veneellä sellaiseen piilokylään, johon ei tainnut muuten kuin veneellä päästäkään. Kylässä on ollut noin kolme metriä korkea pikkupuusilta, jolta olin ainoa rohkea hyppäämään jokeen pää edellä. Rannalle noustuani sijoiltaan mennyt olkapääni piti korjata takaisin paikalleen ja sitähän meistä kukaan ei osannut – mutta ei sinne ambulanssiakaan voi soittaa eikä verkko toimi. Puolen tunnin järjettömät kivut, meikäläisen huudot ja käden väännöt suunnasta toiseen ja homma hanskassa! Sattui hirveästi, nivel on nyt menossa leikkaukseen, mutta arvatkaa mitä? Heti tällaisenkin jälkeen ei muuta kuin veneeseen, melat käteen ja ready… steady… go! Jaksaa jaksaa!

p.s. Järvellä soudetaan ja melotaan, joella melotaan, ja valtamerellä… suosittelen Karibian saarien ympäristöä. Aivan järjetöntä!